Kuukauden auto: Renault Alpine A106, toukokuu 2008

En ymmärrä, mihin tämä aika kuluu, ei ole kauaakaan siitä, kun tein joulukuun mallijuttua ja nyt ollaan jo kesän kynnyksellä. Kevät ja varsinkin tämä toukokuu on aikaa, jolloin viimeisetkin "mattimyöhäiset" virittelevät harraste-ja museoautojaan liikenteeseen kovalla tohinalla. Myös kuukauden auto on valittu tähän ajankohtaan sopivaksi, malli on tyyliltään ns. harrasteauto ja sen esikuva sijoittuu niinkin kauas kuin viisikymmenluvulle. Vaikka malli ei nyt varsinaisesti olekaan mikään Suomiauto, eikä meillä taida olla näitä ainuttakaan, on sen täysikokoinen versio sitäkin merkittävämpi ajatellen autohistoriaa hiukan laajemmin. Paitsi että tämä sai kunnian aloittaa aivan uuden automallisarjan, loi se samalla käsitteen, joka tunnetaan muuallakin kuin vain Renault-harrastajien piirissä. Alpine herättää jo nimenä ihan taatusti jotain fiiliksiä jokaisessa vähänkin enemmän autoista kiinnostuneessa ihmisessä. Millaisia ne fiilikset sitten ovat, riippuu täysin henkilöstä. Jollekin se tuo mieleen nostalgisia muistoja, jollekin haaveita jostain, jonka haluaisi vielä joskus omaan talliinsa. Ralliautoilua seuraavan henkilön (esim. allekirjoittaneen) mielessä Alpine-nimi herättää historiallista kunnioitusta, voitettiinhan Renault Alpine A110 mallilla rallin kautta aikain ensimmäinen valmistajien maailman mestaruus. Hieman asiassa hiertää tietysti se pikkuseikka, ettei tiimissä ollut Suomalaisnimiä, vaan pisteitä keräsi erittäin nopea Ruotsalaiskuljettaja… Maailman suppein Alpine historiikki Tämä nyt esillä oleva malli, A106 on kuitenkin se ensimmäinen Alpine, auto josta kaikki sai alkunsa ja vasta paljon myöhemmin ruvettiin jakamaan rallin MM-mitaleita ja muita titteleitä. Niistä ei oltu kuultukaan, kun eräs Ranskalainen, kilpa-autojen parissa puuhaillut kaveri sai idean A106 mallista. Tuo toisen polven Renault-piirimyyjänäkin vaikuttanut herra nimeltä Jean Rédélé oli jo aikaisemmin rakennellut omia, yksittäisiä kilpureitaan, mutta kiinnostus laajempaan tuotantoon oli suuri. Renault oli uuden urheiluauton perustana hyvin luonnollinen valinta tuon edellä mainitun. automyynnin kautta. Urheiluautoja varten Rédélé perusti kokonaan uuden yhtiön, firma sai nimekseen Société des Automobiles Alpinen ja toimipaikka sijaitsi Dieppessä. Yhtiön ensimmäinen malli, tämä A106 esiteltiin vuonnA1955 ja samalla legenda oli syntynyt. Ihan tarkkaan ottaen tämä ensimmäinen perusmalli oli tavallinen Renault 4 CV johon oli sovitettu lasikuituinen urheiluauton kori. Ainoastaan pohjalevyyn tehtiin pieniä muutoksia, jotta tuo kori saatiin istumaan siihen paremmin. Auton tyyppinumerokin varioitiin kanta-autosta, 4 CV:n tyyppikoodi R1060 muutettiin muotoon A, lopusta poistettiin nolla ja näin saatiin uudelle mallille tyyppinumero. Mistään massatuotannosta ei voitu puhua, vaikka nyt operoitiinkin ihan omassa tehtaassa. Kaikki tämän sarjan autot tehtiin käsityönä, eikä kahta täysin samanlaista autoa varmastikaan ole olemassa. Korissa tapahtui pieniä muutoksia vuosien mittaan, mutta saman vuoden autoissakin saattaa olla eroja hiukan sen mukaan, miten osia on ollut saatavana. Näkyvimpiä vuosien mukanaan tuomia muutoksia lienevät monet erilaiset versiot keulan ilmanottoritilöissä sekä vuonnA1957 selvästi isommaksi muuttunut tuulilasi. Myös ovenkahvoja on ainakin kahta eri tyyppiä, mutta kuten sanottu, malleja tehtiin siviili-ja kilpakäyttöön täysin yksilöinä. Tämän takia vuosimallia on hyvin vaikea päätellä esim. jonkun vanhan kuvan perusteella, siinä pitää olla jo todellinen Alpine-tietäjä, enkä voi kehua kuuluvani siihen joukkoon. Alpine A106 oli tuotannossa vuoteen 1960 ja sen valmistusmäärät vaihtelevat hyvinkin paljon lähdeaineistosta riippuen. Tarkkaa lukua ei taida tietää kukaan, sillä moni yksilö tehtiin kilpakäyttöön ja niitä saatettiin myös korittaa uudestaan. Enää ei ole kuitenkaan ketään kertomassa, sillä Jean Rédélé kuoli viime vuoden (2007) heinäkuussa 85 vuoden ikäisenä. Koska tämä ei ole autohistoriaa käsittelevä palsta, asiassa mentiin nyt hiukan "vartissa maailman ympäri ". Tästä autosta löytyy toki paljon laajempaa ja asiantuntevampaakin tietoa ja eräs todella hyvä Alpinen historiasta kertova juttu löytyy niinkin läheltä kuin kerholehdestä. Tuo Juha Moision kirjoittama juttu kiinnostavine kuvineen on julkaistu Renaultis-lehdessä n:o 1/1997. Lehtikuvista kannattaa verrata etenkin yhtä A106 sivukuvaa tämän pienoismallin sivukuvaan. A106 Pienoismalli Esittelyssä oleva A106 pienoismalli on jälleen kioskiauto ja varsin hyvä sellainen, laadultaan ja viimeistelyltään malli on yksi parhaista kioskiautoista, joita olen saanut käsiini. Kustantajana on Altaya ja malli on tehty IXO:n tehtaalla, samalla tämä oli ensimmäinen markkinoille tullut A106 sarjatuotantomalli. Aikaisemmin saatavana oli ainoastaan huippukalliita, koottavia hartsimalleja. Tämäkään ei enää ole mikään uutuus, vaan malli tuli markkinoille pari vuotta takaperin ja sai olla melko pitkään ainut lajissaan kunnes myös Norev julkaisi omat näkemyksensä aiheesta. IXO:n tuotannosta löytyy vain tämä sininen siviiliauto. Norevilla on kaksi eriväristä, mutta lähes vastaavaa mallia, yksi vinyylikatolla varustettu malli, ralliauto sekä se "virallinen " versio, jolle löytyy myös varaosanumero. Tosin kioskiautojen parissa tapahtuu paljon ja niin kiivaaseen tahtiin, että tämäkin malli on jo saattanut saada rinnalleen värivaihtoehtoja. Tässäkin asiassa riittää haastetta, ainakin kolme A106 versiota ansaitsisivat oman esittelynsä ja kun kaikkea ei ehdi / jaksa/ mahdu esittelemään, on välillä tosi vaikeaa valita tänne nettisivulle asti päätyvä malli. Pulma ei suinkaan rajoitu pelkästään Alpineen, sama pähkäily ja seulonta pitää tehdä joka kuukauden esittelymallista, sillä maailmassa on todella paljon pienoismalleja, jotka haluaisin ilman muuta mukaan. Välillä jää ihan oikeasti harmittamaan, kun joku hieno, merkittävä tai muuten vaan oman sivunsa ansaitseva malli on pakko sivuuttaa. Kaikkea ei kuitenkaan saa koskaan mukaan, sillä tämänkin höpinän kirjoittaminen ja kuvien teko vie oman aikansa. Jos yrittäisi pärjätä vaikka vain kilpajuoksussa uutuuksien kanssa, mallisivun nimi pitäisi muuttaa muotoon " viikon auto". Tämän pikkuauton erittäin hyvä laatu näkyy jo yleiskuvissa. Maalipinta on kauniin kiiltävä ja sileä, siinä ei ole roskia eikä valumia, toisin kuin monessa muussa edullisessa mallissa. Myös mallin mittasuhteet ovat kohdallaan, autohan on sitä tuttuA1:43 kokoa ja metallivalua. Pakkaustapa vaihtelee hiukan myyntimaasta riippuen, mutta musta muovialusta on aina samanlainen. Tuossa alustassa onkin tämän mallin suurin asiavirhe, sillä Altaya tarjoaa vuosimalliksi 1965, vaikka koko auton tuotanto päättyi jo viisi vuotta aikaisemmin. Juttu on sinänsä täysin toisarvoinen, tuo vuosiluku näkyy vain, kun malli on paketissaan. Virhe on enemmänkin huvittava ja kertoo samalla sen, ettei kustantamo itse todellakaan ole varsinainen pienoismallitehdas. Tämä ei suinkaan ole ainoa vuosimallikämmi, itselläni on mm. yksi Ford, jonka tuotanto alkoi 1976, mutta Altaya kertoo auton olevan mallia - 72. On tavallaan onni, että ostin sen Fordin jossa virhe on aivan selkeä, muutoin olisi herännyt epäilys, josko jälkeen olisi valmistettu vielä yksi A106 esim. tilaustyönä ja se toimisi tämän auton esikuvana. Asiaa olisi tietenkin pitänyt alkaa tutkia ja tonkia epätoivon vimmalla, mutta nyt pääsin pälkähästä ja säästyin loputtomalta netin selaamiselta.
Vuosimalli alkoi kuitenkin kiinnostaa sen verran, että pengoin esiin mahdollisimman paljon kuvia ja vertailin pikkuautoa niihin. Monien, kiinnostavien kuvalöytöjen perusteella veikkaan vuoden 1957 osuvan melko lähelle. Tuon vuosikerran puolesta puhuvat ainakin etuvilkut, tavalliset ovenkahvat, isompi tuulilasi sekä keulan ilmanottoritilät. Toisaalta mallissa on myös muutamia yksityiskohtia, jotka eivät sovi suoraan mihinkään vuosimalliin, mutta kuten todettua, ensimmäiset Alpinet olivat kaikki käsityönä tehtyjä yksilöitä. Tällainenkin auto on saattanut joskus liikkua jossain päin tai sitten nuo mallissa olevat poikkeukset pitää laittaa mallitehtaan tekijänvapauden tai tietämättömyyden piikkiin. Pienten osien ja yksityiskohtien tutkiminen saa jälleen luvan alkaa mallin keulasta, josta voidaan poimia ensiksi mallin ajovalot. Erittäin hyvin paikoilleen istuvat muoviset valot ovat, kumma kyllä, keltaisen sijasta kirkkaat. Valaisimia ympäröivät kiiltävät "kromikehykset", joiden viimeistely on hyvää työtä. Tällaisissa vanhemmissa autoissa on yleensäkin melko onnistuneet valot, sillä tuon ajan valaisimissa ei ollut mitään erikoisuuksia ja siksi ne on melko helppo mallintaa onnistuneesti.
	Esikuvan ikä ei silti suoraan takaa esim. hyviä valoja, vaan toteutustapa ratkaisee paljon ja pelkät hopeavärillä maalatut ympyrät riittävät pilaamaan hyvänkin pienoismallin. Valojen alapuolelta löytyy kirkkaat etuvilkut, mutta vilkkujen pohjia ei ole maalattu hopealla, joten suoraan edestä katsottuna ne näyttävät tummennetuilta. Ilmeisesti näin on ollut myös esikuvassa, sillä kaikkien eri A106-pikkuautojen vilkut on tehty samalla tavalla.
Vilkun paikka on valettu hieman vinoon ja koholleen muusta korista, jolloin vilkku on saatu osoittamaan kohtisuoraan eteenpäin muutoin melko pallomaisessa keulassa. Etuviistosta otetussa lähikuvassa näkyy kuitenkin harmillinen pikkuseikka, hieman irti repsottava vasemman vilkun lasi. Nämä ominaisuudet kuitenkin "kuuluvat hintaa" ja ne pitää hyväksyä.. Joskus kioskiauton kanssa pitää olla tyytyväinen, kun vilkku ylipäätään on muistettu mallintaa paikoilleen. Vilkkujen vieressä on teipistä tehdyt ilmanottoritilät ja keskeltä keulaa löytyy niin ikään teipillä tehty rekisterilaatta. Ritilät ovat teippiversioiksi melko onnistuneet ja toimivat kauempaa katsottuna ihan hyvin. Auton 4 CV-sukuisuus näkyy hyvin etupuskurissa, puskuri ja kori näyttävät ensi katsomalla olevan yhtä ja samaa kappaletta ja puskurin päälle jää iso, tasainen pinta. Puskuri on kuitenkin ihan irrallinen ja erillinen osa myös pienoismallissa ja lisäksi erittäin ovelasti tehty. Kuvien perusteella puskuri näyttää samalta metallivalulta kuin muukin auto, mutta se on erillinen, muovinen kappale. Puskurin väritys jää hiukan epäselväksi. Siinä on joko kaksi hopean väristä raitaa tai sitten puskurin ns. naamaosa on hopeanvärinen ja siinä on keskellä sininen raita. Vaikea sanoa kumpaa tässä on haettu, sininen on joka tapauksessa samaa sävyä korin kanssa ja hopearaidat on maalattu jälkeen, kaiketi käsipelillä. Takapuskuri on tehty täysin samalla idealla, mutta takana on yhtenäisen puskurin sijasta kaksi puolipyöreätä pätkäpuskuria.
Mikään luukku ei tässäkään mallissa ole avattava, vaan niiden saumat on valettu tuttuun tapaan hiukan upoksiin muusta koripinnasta. Etuluukkuun on sauman lisäksi valettu keskelle pieni kohouma, samoin luukun saranat on valettu koholleen. Saranat on lisäksi viimeistelty hopeamaalilla, se antaa mukavan säväyksen, vaikka toteutustapa on noinkin edullinen ja yksinkertainen. Minkäänlaista mallimerkintää ei keulasta löydy, Norevin VM-56:ssa sen sijaan on iso Alpine-teksti keskellä keulaa. Ovenkahvat ja takakyljissä olevat sivuvilkut on tehty samalla kaavalla kuin luukkujen saranat, vilkku voisi tosin olla erivärinen. Tuulilasin pyyhkimet ovat erillisiä muoviosia, ne edustavat tuttua kioskiautotyyliä ja tavallaan ne ovat hyvinkin pikkutarkat, mutta jotenkin korostuneen kiiltävät. Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon, että tämä on ainoa A106 pienoismalli, jossa pyyhkimet toimivat tähän suuntaan. Kaikissa muissa tuntemissani malleissa pyyhkijät ovat "erikätiset" ja lepäävät apumiehen puolella. Mallin kaikkia laseja kiertää tarkkaan maalattu hopean värinen lista, joka on ihan aavistuksen koholla muusta korista. Pitkittäiset katon tippalistat on tehty samalla tavalla, mutta ne ovat tietenkin isommat ja siksi huomattavasti enemmän kohollaan. Auton lasit on tehty tutulla lasipakettisysteemillä, sisälle on laitettu iso, kirkas kovamuovinen kappale ja kuljettajan ikkuna on jätetty auki. Myös sivulaseissa olevat pystylistat / ovilasin kehykset ovat kiinni lasipaketissa, ne ovat hiukan kohollaan ja päälle on vedetty hopeaväriä. Kyljistä, takapyörien edestä löytyy hienosti tehdyt, huiman kiiltävät muoviritilät, jotka ovat kaiketi moottorin ilmanottoaukkoja. Näihin pienoismallin ritilöihin on todella paneuduttu, varsinkin kun pidetään mielessä mallin alkujaan tosi edullinen hinta. Yleensä tällaiset ritilät on tehty teipillä, mutta IXO on tehnyt erilliset, isot muoviosat, jotka on osittain upotettu pyöräkaareen, toisin sanoen korivaluun on jätetty ritilää varten pieni syvennys. Kappaleissa itsessään on kaarevia pystyripoja ja koko iso pala istuu todella hyvin paikalleen. Hieman maltillisempi kiilto sopisi paremmin kokonaisuuteen, nyt muutoin niin hieno toteutus saattaa olla jonkun silmissä hiukan leluautomainen, toisaalta kromin kiilto on aina ollut yksi autoalan kiistellyimmistä makuasioista.
Mallin takapää on myös erittäin hieno, vaikka erillisosia ei ole montaakaan. Punaiset takavalot ovat muovia ja keskellä perää, pätkäpuskurien välissä on erillinen rekisterikilpi. Heti takalasin alapuolella on erikoisen näköinen, kohovalettu ja maalattu kuvio. En tuntenut A106 mallia juuri lainkaan, joten tätä juttua piti hiukan nuuskia eri puolilta. Jos nyt lopulta ymmärsin oikein, tuo kappale on syylärin korkki. Eipä tule ihan heti mieleen vastaavaa, näin koristeellista ja huomiota herättävää korkkia. Takaluukun tai tässä tapauksessa oikeammin konepellin sauma on valettu hiukan turhan varovasti, se erottuu parhaiten hiukan vinosta kulmasta valon osuessa siihen sopivasti. Luukun saranat sitä vastoin erottuvat taas hienosti, toteutus on täysin vastaavaa etuluukun saranoiden kanssa. Saranoiden alapuolella näkyy kaksi tuuletusaukkoa ja niissä mallintekijä pääsi yllättämään oikein kunnolla. Aukot on muotoiltu tarkasti koriin ja varsinkin niiden yläpuoliset pokkaukset ovat melko terävät ja tuntuvat hyvin sormiin. Kuvissa näyttää selvästi siltä, että aukot menevät pellistä läpi ja niin näyttää myös livenä. Aukkojen sisällä näkyy mustaa, joten ajattelin sen olevan osa muovista sisustaa, kaiketi takapenkin selkänoja. Joku siinä kuitenkin hämäsi, mutta jätin asian sikseen. Myöhemmin ryhdyin tutkimaan noita aukkoja uudestaan suurennuslasin avulla ja kas, ei konepellissä mitään aukkoja ole vaan pelkästään ylöspäin oleva pokkaus. Aukkojen taaksepäin näkyvä osa on lähes pystysuoraa, umpinaista valua ja musta osa on maalia. Hämäys / toteutus on todellinen helmi kaiken massatuotannon keskellä. Näiden suurta päänvaivaa aiheuttaneiden aukkojen alta löytyy siisti Alpine-tarra, se onkin ainoa mallimerkintä koko autossa.
	Vielä alempana, keskellä perää oleva iso aukko on aito, pellissä on oikeasti reikä, johon on upotettu muovinen ritilä. Ritilän tausta on mattamusta ja sen etuosassa on kolme kiiltävää pystyripaa. Matalalta, suoraan takaa katsottuna mieleen tulee hain kita tai jotain vastaavaa, ainakaan muotoilua ei voi sanoa tylsäksi.
Myös mallin sisusta on hintaluokkaan nähden hieno, vaikka mukana on huvittavakin yksityiskohta;. Virnistelyyn on kyllä syytäkin silloin kun tällaisessa autossa on etuistuimena niin sanottu sohvapenkki! Tietenkään ei ole täysin mahdotonta, etteikö tällaista autoa olisi tehty yksiosaisella etupenkillä, mutta pidän sitä erittäin epätodennäköisenä. Vielä epätodennäköisempää olisi, jos pienoismallin piirtäjä olisi sattunut näkemään juuri tuon, kaiketi maailman ainoan sohvapenkillä varustetun Alpinen. Uskon mieluummin omaan teoriaani, jossa tuota penkkimallia on ollut sopivasti mallitehtaan hihnalla, kun näitä on ruvettu kasaamaan. Mielestäni penkki on samanlainen kuin saman mallipajan Prairiessa. Vielä kun kyseessä on ns. halpismalli, eivät Kiinalaiset ole jääneet pohtimaan asiaa vaan penkkejä on napsuteltu paikalleen tasaiseen tahtiin. Muu sisusta sitten yllättääkin toisin päin, kun edelleen pidetään mielessä se mallin hintaluokka. Penkit ja suurin osa sivuverhoilusta on mustaa, aivan ovien yläreunoissa on näkyvissä kaistale sinistä peltiä. Ovista löytyy sisäkahvat ja hopeamaalatut lasin nostimien veivit, samanlaiset veivit löytyvät myös takapenkkiläisiä varten. Sitä, ovatko nuo nippelit kohovalua vai erillisiä osia, ei pysty sanomaan, sillä sisälle ei näe eikä mahdu. Kojelauta on ajan hengen mukaan pääasiassa sinistä peltiä, mutta mittaristo on valettu hiukan koholleen ja siihen on teipattu värikäs näyttö. Ratti on todella makean näköinen, kehä on luonnonvalkoinen ja auton kokoon nähden melko iso. Kolme hopeavärillä koristeltua puolaa tekevät kuitenkin sporttisen ilmeen, lisäksi ratin keskellä on värikäs logo, mutta taas menee niin pieneksi, etten näe mikä merkki rattia koristaa. Ohjausakselilta erottuu kaksi viikseä ja lattialta vaihdekeppi, mutta siihen sisänäkyvyys sitten loppuukin. Auton vanteet on myös tehty huolella, mutta mallinnus viittaa enemmänkin A108/ Dauphinen vanteisiin, eivät nuo kyllä ole lähelläkään 4CV:n vanteita. Tässä kohtaa pitää taas tyytyä siihen mitä malliin on laitettu enkä ala spekuloida vanteiden oikeellisuudella. Kyseessä voi olla pelkkä pikkuautotehtaan näkemys, mutta kun muistetaan oikeiden autojen yksilöllisyys, on joissain autoissa hyvinkin saattanut olla juuri tällaiset, hiukan ulospäin levittävät peltivanteet. Niin tai näin, nämä ovat paljon paremman näköiset kuin muissa vakiomalleissa olevat, lähes sileät peltilautaset. Vaikka lähikuvien makrolinssi aina vääristää hiukan, kuvista näkee silti, miten hyvin vanteiden pyöreät reiät, kiiltävät keskikapselit ym. on tehty. Kiiltävät kapseliosat ovat keskeltä ihan aavistuksen verran lytyssä, ehkä asia yrittää esittää näissä kapseleissa käytettävää kiinnikeprikkaa? Renkaat ovat pehmeää kumia ja niihin on löydetty hyvin tähän autoon sopiva, tiheä ja ikivanhan näköinen kuvio. Mallin pohjassa on lyhyt, umpinainen pakoputken pää, mutta ei muuta. Näissä Altayan julkaisemissa malleissa ei mainita myöskään mallin valmistajaa, joten pohjalevyssä lukee vain "China Alpine A106 1:43". Ihan vertailun vuoksi mukana on yksi kuva Norevin tekemästä vastaavasta kioskimallista. Kuvan valkoinen malli on ralliauto ja sen vuosimalliksi ilmoitetaan 1956. Kilpavarusteiden ei pidä antaa hämätä, kuvia vertaamalla löytää pieniä eroja myös ihan peruskorista, vaikka mallista raksittaisiin lisävalot ja tarrat pois.
Alpine A106:n muotoilu on oikeastikin todella hienoa, ainakin itse tykkään tuon ajan tyylistä jolloin linjoja vedettiin isoilla kaarilla. Korimuotoilu on saatu hyvin esiin myös tässä pienoismallissa ja kaikkiaankin tämä on mielestäni ihan kioskiautojen aatelia. Vaikka pienoismallissa on pieniä täpliä ja epätarkkuuksia joissain käsin maalatuissa osissa, keulan ritilät on tehty vain teippaamalla yms, pitää kuitenkin taas muistaa tämän mallin alkuperäinen markkinointikanava- ja tarkoitus. Kioskiautojen mystiikkaa osa 254 Tästä olen kirjoitellut ennenkin, mutta silläkin uhalla, että toistan itseäni, kirjoitan asiasta taas. Moni saattaa ihmetellä, miksi moitin jonkun modernin pienoismallin puuttuvaa tuuletusritilää tai hiukankin vinossa olevaa lampun lasia, kun tässä mallissa ne eivät häiritse lainkaan. Selitys piilee nimenomaan siinä alkuperäisessä hinnassa, sillä hintahan on se tekijä, johon mallin laatuodotukset pitää suhteuttaa. Se kalliimpi, huipputuotteena markkinoitava moderni pienoismalli maksaa noin 20-25 euroa enemmän kuin tällainen auto, sillä nämä ovat alkujaan tosi edullisia. Samalla nämä kioskiautojen hinnat sekoittavat markkinoita, sillä se kallis ja moderni pienoismalli maksaa mallikaupassa saman verran, oltiinpa sitten Suomessa tai Ranskassa. Vaan miten käy kioskiauton? Se saattaakin maksaa meillä saman tai jopa enemmän, sillä niitä tunnetun valmistajan hienoja keräilyautoja voi meilläkin ostaa kaupasta, näitä kioskiautoja taas ei mistään. Ainoa hankintapaikka on nettihuutokauppa tai Renaultin tapauksessa Ranskalainen puolivirallinen mallikauppa, joka toimii netissä. Melko suuri osa maailman kioskiautoista päätyy näille ns. back door - markkinoille eli netissä malleja trokaaville, epävirallisille kauppiaille, jotka ostavat lähialueiden myymälät tyhjäksi, kun myyntiin tulee laajempaa kiinnostusta herättävä malli. Sen jälkeen autot laitetaan myyntiin kansainväliseen nettikauppaan, jossa myyjät tekevät usein hyviäkin voittoja. Uutuudesta pyydetään ihan virallisen mallikaupankin hintoja, sillä moni kerääjä haluaa uuden mallin aina tuoreeltaan omiin kokoelmiinsa. Jos malli on hyvin tavallinen ja tyypiltään sellainen, jota on saanut mallikaupoista jo aikaisemminkin, halvemmalla tehty kioskiauto kiinnostaa enää hyvin pientä ostajakuntaa. Tällaiset, usein ihan hyvät mallit tulevat melko pian alennusmyyntiin ja silloin auton voi saada hyvinkin halvalla. Kiinnostava ja etenkin ainutlaatuisena pysyttelevä malli pitää yleensä kalliin hintansa, mutta joskus autosta tehdään lisäpainoksia ja silloin erikoisemmankin mallin voi löytää halvalla. Tämä kioskiautobisnes jaksaa aina kiehtoa, sillä koko kulttuuri on Suomessa täysin tuntematonta, lisäksi touhusta tuntuu puuttuvan kaikkinainen logiikka. Koskaan ei voi tietää, jääkö malli harvinaiseksi vai prässätäänkö sitä kenties tonneittain. Lisäpainoksista ei myöskään saa yhtään sen enempää tolkkua, välillä jo valmiiksi yleistä ja alennuskoppaan päätynyttä mallia tehdään aina vaan, kun joku auto taas jää ihan todelliseksi harvinaisuudeksi. Yksi asia näissä kuitenkin on pysyvää eli näitä ei edelleenkään löydä mistään ja vaikka homma on yleistynyt ja kasvanut jatkuvasti, myyntipaikat on edelleen piilotettu ainakin pois turistien ulottuvilta. Ehkä myymälät ovat auki vain aamuyöllä ja niistä tiedotetaan ainoastaan myyntimaan vakituisille asukkaille… Kenttätutkijamme on ollut asian suhteen erittäin valppaana ja käynyt vuosittain paikan päällä, jotta voin kertoa tällä palstalla aina tuoreen, päivitetyn tilanteen. Nyt vuonna 2008 olimme jo melko varmoja, että turistikin voi marssia sisään Pariisilaiseen lehtimyymälään ja ostaa kassillisen halpoja autoja, mutta olimme taas väärässä, sillä näitä ei myyty missään. Tutkimus on hyvin tuore, sillä se tehtiin tämän vuoden Retro Mobilen yhteydessä. Espanjan autosarjassa on joitain päällekkäisyyksiä Ranskan mallien kanssa, mutta suurin osa Altayan Espanjan malleista jää vain sikäläisille markkinoille. Saatavuus on ollut ihan yhtä vaikeaa kuin Ranskassakin, netissä autoja on sivukaupalla mutta paikan päältä ei löydy ainuttakaan myymälää. Taustatoimitus on juuri tällä hetkellä Espanjassa, joten sikäläisten "el kiosko" -Renaultien tuorein tilanne saadaan ehkä jo seuraavan malliesittelyn yhteyteen.
-Markku Rantanen -