Kuukauden auto Renault 12 Gordini, helmikuu 2006

Heti alkuun on kerrottava eräs tarina, joka liittyy tämän kuukauden autoon. Olen jo siinä iässä, että muistelen ja jaarittelen vanhoja, mutta antakaa se minulle anteeksi. Tapahtuma ajoittuu johonkin 1971-73 tienoille. Paimiossa oli jo 60-luvulla aloittanut toimintansa Jaakko Lehtosen pitämä BP bensa-asema, jonka baari oli sen ajan autourheilupiirien päivittäinen kokoontumispaikka. Pihassa oli autokorjaamo, jota piti Lasse Lammen isä. Lasse asui pihan toisella laidalla ja rakenteli kavereineen aina jotain Escorteja, joten ilmapiiri oli hyvin autourheiluhenkinen joka tavalla. Jaska itse ajoi siihen aikaan aina Renaulteilla ja omasi jonkinlaisen hyvän kaverisuhteen Autorexiin, jonka kautta hänellä oli aina käytössään uusin malli; autojen omistussuhteista minulla ei ole tietoa. BP:llä oli usein myös Renaultin esittelypäiviä ja muuta ohjelmaa. Nurkissa oli hiukan joka lajin kilpureita, mutta mikään virallinen jälleenmyyjä tuo paikka ei ollut. Silloin jokainen kynnelle kykenevä harrasti ST-ajoja. Myös jääratakisoja oli talvisin joka viikonloppuna ja jälkimmäisiin tungin pikkunassikkana aina mukaan, jos isäni oli järjestelypuolella. Isän mukana kävin myös katsomassa ralleja ja siinä tulivat tutuiksi niin sen ajan autot kuin kuskitkin ja välillä pääsin myös mukaan BP:n baariin oikeaan äijäporukkaan juttelemaan oikeita autojuttuja. Olin ensimmäistä kertaa katsomassa autokilpailuja noin nelivuotiaana, joten kansakouluiässä nämä baarikäynnit olivat todella kova juttu, vaikka en silloin arvannut, että siitä jää näin pysyvät jäljet. Noiden usein yöllistenkin rallireissujen peruja oli, että pidin R8 Gordinia kovana pelinä, vaikka en tekniikasta vielä mitään tajunnutkaan. Suurin osa kisoissa mukana olevista Renaulteista taisi oikeasti olla R8 S- malleja, mutta jo pelkkä sininen väri ja kovempi ääni sai minut heti tohkeissani pitämään mallia Gordinina. Kun R12 esiteltiin, Lehtosen Jaskalla oli myös melko pian allaan sininen Renault 12 valkoisilla raidoilla. Muistan, miten taas kerran olimme perheen kanssa lähdössä Lehtosten mökille viikonlopuksi ja jostain syystä, jota en muista, en olisi millään halunnut lähteä. Isä kuitenkin sai maaniteltua minut mukaan lupaamalla, että pääsen Gordinin kyydissä. Meillä kun oli silloin Peugeot 404 diesel piilofarkku, joka oli täysi vastakohta rallihullun pikkupojan autoihanteelle. Tuo isän heittämä porkkana puri tietenkin heti ja lauantaina lähdettiin huoltikselta peräkkäin mökkimatkalle. Olin kuitenkin jo sen verran harjaantunut automies, että ihmettelin uuden Gordinin laiskaa kulkua ja jotenkin vaisua olemusta. Sisältäkin auto oli liian vakio, mutta asia jäi jostain syystä siihen, enkä kysellyt siitä sen koommin ennen kuin jälkeenpäin aloin epäillä, oliko minua hessutettu oikein kunnolla. Nyt kun muistelin tuota tapahtumaa ja autoa sekä vertaan ajankohtaa Gordinin Suomeen saapumiseen, olen lähes satavarma, että se oli täysin vakio R12, johon oli vain teipattu valkoiset raidat. Tiedä vaikka olisi ollut Dacia, eikä Renault lainkaan, mutta valitettavasti tätäkään olettamusta ei ole enää kukaan vahvistamassa. Suomalainen autolehti otsikoi R12 Gordinin ensimmäisen koeajon vuoden -73 alussa seuraavasti: ”Lusson uusi ase” viitaten tietenkin Jorma Luseniukseen, jolle tällainen auto tulikin ja kilpa-auton aihioksihan tämä pääasiassa oli tehty ja vaikka R12 ei ehkä ihan kasin saappaita kilpailumenestyksessä täyttänytkään, puhumme ilman muuta erään aikakauden klassikosta. R12 Gordinista todetaan alkuun muutama nippelitieto eli mallin valmistus ajoittui vuosille 1971-75 kokonaistuotantomäärän ollessa 5600 autoa. Suomeen tuotiin alkaen 1973 kahdeksan uutta autoa, joista kuulemani mukaan kuusi autoa on yhä jäljellä. Moottori oli 1600 kuutioinen kokonaan alumiininen pannu, jota ruokki 2 Weberin kaasutinta ja polttoainetankin tilavuus oli huimat 89 litraa!, Vaihteita oli eteenpäin viisi ja joka nurkassa oli levyjarrut, edessä jäähdytetyt. Ohessa on valmistajan esitteestä kuvattu pieni tekniikkanurkkaus, josta selviää tarkka lohkon koko, teho jne. Saman esitteen auto on jo uutena ilman puskureita ja olettamukseni on, että auto oli luokiteltu kilpakäyttöön ilman niitä. Näin säästyi paitsi painoa myös turhaa purkamista ja kromiosien korjailua. Kaiketi samasta luokitteluseikasta johtuu, että vanhoissa rallikuvissa näkyy keulalla pyöreät tuplavalot siviiliauton kanttilamppujen sijaan. Näin saatiin sisemmillä lisäpitkillä helposti lisää valotehoa. Hiljattain käsiini osui mm. lehtikuva, jossa Pentti Airikkala ajaa tällaisella mallilla jossain rallissa, mutta eihän sitä leikettä tietenkään nyt löytynyt mistään…. Suomalaisen lehden koeajoautossa taas on sekä puskurit, että jäljempänä ihmettelemäni ilmanottoaukko konepellillä. Tuon aukon tekninen merkitys kyllä selviää lehden tekstistä, mutta Ranskalaisen esitteen mallissa sitä ei ole, kuten kuvasta näkyy. Koeajojutun auto kantaa tunnuksia AFN-1 ja kuulin myös, että se olisi ehkä yksi säilyneistä. Korostan jälleen, että kaikki oikeaan autoon liittyvä tieto on olettamusta ja lehtitietoa. Todellisia asiantuntijoitakin Gordinin saralta löytyy, mutta en valitettavasti kuulu heihin, enkä tule koskaan kuulumaankaan ilman suurehkoa lottovoittoa. Onneksi en kuule tänne niitä asiantuntijoiden syviä huokauksia…. Mutta pureudutaanpa nyt R12 Gordinin pienoismalliin. Kun mietimme Kari Kitin kanssa tämän mallin mukaan ottamista, huomasimme samalla, että näitähän ei ole vielä kovin kauaa ollut edes olemassa. Vuosikaudet ainoa R12 Gordinin pienoismalli oli vanha Dinky Toysin leluauto. Yhtään keräilymallia ei ollut olemassa, joka sinänsä on ollut hyvin outoa, olihan paljon tavallisemmista malleista ollut saatavana montaakin eri variaatiota ja yleensä tällainen sporttiversio pääsee melko nopeasti mallipajan listoille, usein aikaisemmin kuin varsinainen kanta-auto. Nyt tilanne on onneksi toinen ja tästäkin autosta on saatavana jo useita eri versioita mm. kilpa- ja siviilimallit erikseen, puskureilla varustettua mallia löytyy myös, on keltaisia ja kirkkaita umpioita sekä erilaisia vanteita. Joissakin malleissa on konepellissä, hiukan toisessa sivussa se musta ilmanottoaukon suoja, josta jo mainitsin ja joka lienee vuosimalliero, mutta tämä ei ole fakta, vaan jälleen olettamukseni! Pienoismallien rivistöstä valinta osui Norevin valmistamaan metalliautoon ja kun verrataan mallia kuvan esitteen autoon, voidaan sanoa, että melko hyvää jälkeä ovat tehneet molemmissa tehtaissa. Suurimmat erot pienoismallissa ovat nuo takapuskurin sivukiinnitysreikien puutteet, auton liika nokkapainoisuus ja pienen pieni moka sivuvilkuissa, jotka ovat väärin päin. Pakoputki tulee ulos eri paikasta, mutta tämä malli edustaa hiukan keskitasoa parempaa perusmallia ja näissä ei yleensä vielä ole pakoputkia liiemmin mietitty. Muut yksityiskohdat ovat etusijalla ja usein putki on tehty kuten tässäkin, lisäämällä vain umpinainen lyhyt tumppi takapäähän. Tuo mainitsemani nokkapainoisuus johtuu kai jälleen siitä, että tehdas on käyttänyt osittain samaa muottia kuin R12 vakiomallissa, eikä takapyöriä ole jaksettu lähteä upottamaan. Ilmiö on varsin tuttu muissakin merkeissä, eikä edes kovempi hinta takaa pikkuauton luonnollista ryhtiä. Tästä löytyy paljon esimerkkejä, mutta joskus toivoo, että jo yli 40 euron mallissa tuo pikkujuttu olisi viitsitty panna merkille. Muuten malli on kuin esitteen kannesta, jokainen voi huvikseen bongailla eroja, mutta paljoa niitä ei ole. Tämä malli on melko painavaa metallivalua ja huomio kiinnittyy erittäin hienoon maalipintaan. Näissä kuvissa, joissa auto esiintyy hiukan vinoparkissa, pinta kiiltää ilta-auringossa liikaakin ajatellen kuvaamista, mutta toisaalta Norevin maalarin lopputulos on niin hyvä, että autoa kannattaa tutkailla joka kulmasta. Tässä kohtaa pitää vielä mainita, että mallin ikkunat ovat täysin umpinaiset ja ne peilasivat ikävästi kuvauksessa, kuten jokainen hyvin huomaa, mutta umpinaisuus aiheuttaa myös sen, etten suuremmin jorise sisätiloista, sillä sinne ei kertakaikkiaan näe. Sen erottaa, että penkit ovat mustat ja oviverhoiluja ei ole lainkaan.
Kun mallin yksityiskohtia katsotaan tarkemmin, huomataan, että tämä todellakin on kuin tilattu edellä ollutta esitettä varten. Vanteet ovat täysin samat kuin esitteessä, pientä viimeistelyä toki riittäisi, mutta kun on kyse sarjatuotantomallista mm. vanteiden rakenne on aika erikoinen juttu, näin läheltä niitä tuskin koskaan tulee katsottua ilman valokuvaa ja niinpä ei tule huomanneeksi, että kuviosta osa on tehty oikeasti valamalla eikä pelkällä maalilla. Toisin kuin paljaalla silmällä, kuvista erottaa hyvin nuo vanteiden ominaisuudet, kuvioidut renkaat sekä etupäässä mm. puskurin kolon lokasuojan alakulmassa. Edelleen se hieno maalipinta pistää myös esille, mutta tässä vaiheessa mallin päälle on jo laskeutunut pölyä, on sormenjälkiä ja muuta amatöörin aiheuttamaa epäpuhtautta. Myös väärin päin maalattu sivuvilkku näkyy lähikuvassa hyvin.
Ylävinkkelistä näyttää kuin kaikki luukut olisivat avattavia, mutta näin ei ole. Yllättäen vain takaluukku aukeaa, mutta sekään ei ihan kokonaan. Melko erikoinen valinta tehtaalta sen sijaan, että konepelti olisi avattava. Kaikki saumat on kuitenkin niin hyvin uurrettu, että tämä optinen harha saadaan helposti aikaan, samoin on pyyhkijöiden, kromilistojen ja kahvojen laita. Pyyhkijät on valettu kiinni lasiin, kaikki kahvat, listat ja mm. lasinpesurin suuttimet näkyvät hienosti ja tuntuvat ulkonevina osina, mutta ovat osa kokonaisvalua ja viimeistely on tehty maalaamalla. Tästä kulmasta vain etupellin ilmanottoritilä on erillinen muovipalikka, joten muotin on pitänyt olla todella tarkka. Keulasta ja perästä löytyy paljon yksityiskohtia ja siellä on käytetty myös erillisiä osia. Kuitenkin, kun puhun sarjatuotantomallista, on pakko ihailla käsityön määrää, joka erottuu hyvin vaikkapa oheisista kuvista. Takapilarin ilmanpoistoritilä, ikkunan kolmio ja mm. kaikki keulan hopeaosat on maalattu erikseen. Vaikka paljon tulee maristua monen alan tuotannon siirtymisestä aasiaan, näissä pienoismalleissa homma menee täysin päinvastoin. Jos tällaisia nippelijuttuja tehtäisiin tämän päivän kustannuksilla euroopassa, niin mallien hinnat hipoisivat pilviä.
Kun keulaa ja perää tutkitaan tarkemmin, löytyy lopulta myös muutama muoviosa, joka on asennettu erikseen, mutta etuvilkut ovat edelleen valua. Maski, ajo- ja sumuvalot sekä takavalot ja rekisterikilven teline ja valot ovat erillisiä osia, samoin kuin sivupeili. Keulassa on myös hienosti tehty Renaultin maskimerkki sekä ilmanottoaukko maskin alla. Auton ”rekisterit” ovat ns. esittelykilvet, muistan oikeassa autossa olleen täysin vastaavat pahvikilvet. Suoraan takaa kuvattuna näkyy viimein se pieni pätkä pakoputkea, joka mallissa ylipäätään on. Myös aukeava takaluukku erottuu nyt hyvin. Mallimerkinnät ovat erittäin tarkkoja, mutta lukkopesän virkaa toimittaa vain maalitippa. Takahelmasta löytyvät puskurin kiinnityspisteet, jotka on tulpattu, edessä vastaavat paikat lienevät sumuvalojen alla, mustien peitelevyjen kätkössä. Mallin valmistaja on siis Norev ja mittakaava 1:43. Aivan tämän hetken saatavuudesta ei ole varmaa tietoa, mutta esim. Solidon R12 Gordinia löytyy kyllä melko helpolla ja sopivaan hintaan. Markku Rantanen